Pussilakanasta räteiksi

20190220_103141

Mä olen viettänyt viime aikoina ehkä vähän liikaakin aikaa erilaisissa kierrätys- ja ekoaiheisissa ryhmissä, keskusteluissa ja blogeissa, joista sitten tarttuu kaikenlaisia villejä ideoita. Tämänkertainen ajatus oli tehdä rättejä lakanasta. Osallistun tällä postauksella käsityöbloggaajien käsityön teemavuoteen, jossa helmikuun postausaiheena oli kodin kestot.

Omat hajoilemaan alkaneet pussilakanat oli jo viety tekstiilikierrätykseen enkä käytössä olleista halunnut yhtään uhrata tähän tarkoitukseen, niin kävin hankkimassa Kierrätyskeskuksesta lasten kokoa (n. 100 x 150 cm) olevan Nalle Puh -pussilakanan. Tämä oli suht hyväkuntoinen ja kummallakin puolella oli erilainen kuva. Tästä tuli 8 isompaa ja 16 pienempää rättiä.

Idea tässä siis on välttää uuden ostamista, muovia ja kertakäyttöisiä roskiin meneviä juttuja. Tällaiset rätit voi siis heittää pesukoneeseen muun pyykin sekaan ja käyttöikä niillä on pidempi kuin kaupan perusräteillä. Toki tässäkin olisi ollut parempi, jos materiaali olisi  löytynyt jo valmiiksi kotoa, muttei siis sattunut olemaan sopivaa ja halusin hienomman kuosin, mutta ainakaan ei tarvinnut ostaa kaupasta uusia muovirättejä. Imukyky olisi toki parempi esim. trikoovaatteista tai pyyhkeistä tehdyillä räteillä, mutta keittiössä ja satunnaisessa siivouskäytössä nämä on mulle ok. Koska tein kahta kokoa, niin pienemmistä osa tulee olemaan servettien tai talouspaperien korvikkeena, koska noita en osta paperisena koskaan, vaikka tarvetta olisi kuitenkin ehkä se muutama kerta vuodessa.

Silppusin pussilakanan sopivankokoisiksi paloiksi ja vedin saumurilla reunat siisteiksi. En itse omista saumuria, mutta tämän saa kätevästi tehtyä ainakin Helsingin seudulla muutamassa kirjastossa. Lakanakangas kannattaa ommella reunoista, koska muuten se lähtee purkautumaan helposti ja samaa rättiä pystyy käyttämään pidempään ommeltuna.

Mutta jee, nyt mulla on Disney-siivousrättejä. 😀

Anastasia

Anastasia on 20th Century Foxin animaatio vuodelta 1997. Kävin katsomassa sen elokuvateatterissa silloin heti uutena ja nyt katsoin sen ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun olin ensin säästellyt DVD:tä vuoden verran.

Tämä oli mulle aikanaan sen verran iso juttu, että haluan elokuvan täällä esitellä, vaikka se ei olekaan Disneyn tekemä. Tarina kertoo Venäjän viimeisen tsaariperheen tyttärestä Anastasiasta, joka etsii perhettään ja jota jahtaa myös seonnut Rasputin. Mulla oli lapsena joku fiksaatio muutenkin kyseiseen aiheeseen ja uskoin ihan tosissaan johonkin salaliittoteorioihinkin.

Ihana katsoa pitkästä aikaa tällaista 2D-animaatiota! Kaikki viime aikoina katsomani ovat olleet  2000-luvun puolella tehtyjä, joissa on erilainen animaatiotekniikka. Eihän tämäkään toki sitä ihan perinteistä ollut, mutta kumminkin sitä 90-luvun tyyliä mitä Disneykin tuolloin harrasti. Taustat tässä oli tosi maalauksellisia, mutta muuten aina välillä tuntui, ettei tässä pärjätty Disneylle (varsinkaan ihmishahmojen osalta).

Noin muuten kyllä muistin taas miksi tästä tykkäsin ja tavallaan tykkäsin edelleenkin, vaikka tuskin tätä säästän DVD:nä omaan hyllyyn. Rasputin oli yhtä kamala kuin miltä se aiemminkin tuntui. Nyt kiinnitin huomiota enempi musiikkeihin: kappaleet oli tosi hyviä sellaisenaankin, lisäksi ne sopi hyvin tarinaan ja esityskohtiin.

Anastasia-nimisiä animaatioita on tämän lisäksi tehty muitakin, mutta en ole yhtään niistä nähnyt.

Räyhä-Ralf valloittaa internetin

Trailerin perusteella piti päästä katsomaan Disneyn uusin, Räyhä-Ralf valloittaa internetin. Edellistä osaa en ollut nähnyt, niin en ollut ihan varma, mitä on odotettavissa.

Elokuvaan oli saatu hyvin toteutettua internetin idea ja kaiveltua sieltä mukaan kaikkia ilmiöitä. Seassa oli aikuiskatsojallekin kaikkia vitsejä ja yksityiskohtia katseltavaksi. Vähän tuntuu, että lapsilta menee ihan juoneenkin kuuluvista internetjutuista aika paljon ohi…. Nettisivu MyDisney prinsessoineen oli ihan paras kohta. Autopeliosuudessa taas aloin kyllästyä, kun se oli aika pitkä. Samoin loppua oli pitkitetty ja tuntui, että kokonaisuus olisi saatu toimivammaksi, jos koko elokuva olisi ollut vähän lyhyempi. Nyt vasta tajusin, että elokuvan nimihän on englanniksi Ralph Breaks the Internet, mikä on aika hauska yksityiskohta, koska netin hajoaminen oli tosiaan pariin kertaan aika lähellä.

Katsomiseen ei tosiaan vaikuttanut yhtään se, etten ollut edellistä elokuvaa nähnyt (pitäisi varmaan). Tämä oli ihan ok kerran katsottavana eli sitä Disneyn keskitasoa, muttei siis sellainen, jonka haluaisin mennä katsomaan uudestaan ihan pian.

Coco-penaali

coco_penaali

Kävin vaihteeksi SPR:n Kontti-myymälässä ohikulkumatkalla vilkaisemassa, että jos sieltä vaikka löytyisi jotain kivaa. Lankojen ja saksien lisäksi löysin askarteluosastolta yllärinä käyttämättömän oloisen Coco-aiheisen peltiboksipenaalin. Koska tuolla osastolla kaikki on myynnissä kilohinnalla (5 euroa / kilo), niin tälle ei jäänyt hintaa kuin noin 30 senttiä. Enemmänkin olisin voinut maksaa. 😀

Mulla on vieläkin joku heikko kohta peltiboksipenaaleja kohtaan, koska joskus lapsena halusin sellaista monta vuotta ennen kuin sain, vaikken penaaleja enää varsinaisesti tarvitsekaan siten kuin kouluaikana. Tähän päätyivät nyt sitten mun virkkuukoukut, ettei tarvi enää kaivella niitä toisesta penaalista kutomapuikkojen seasta. Tavaranpoisto eteni samalla vaivalla, kun sain nyt samalla aikaiseksi heitettyä pois yhden tosi kuluneen kangaspenaalin.

Vähän harmi, että näitä Disney/Pixar-oheistuotteita ei enää valmisteta kaikista elokuvista niin paljoa kuin vielä 90-luvulla. Suurin osa tuntuu olevan koko ajan sitä samaa Frozenia ja Carsia sekä suurin osa tavaroista on sellaisia, jotka ei sitten noin muuten käy aikuisempaan makuun tai tarpeeseen. Löytönä tämä penaali siis oli aika virkistävä poikkeus….

Edelleen Maija Poppasen paluu

Pakko postata uudestaan samasta aiheesta kun en kestä. (Edellinen postaus täällä.)

Kävin siis katsomassa uudestaan Maija Poppasen paluun, tällä kertaa originaaliversiona. Nyt kahden kerran jälkeen olen enempi fani kuin vielä ensimmäisellä kerralla.

Edellisessä postauksessa en tullut maininneeksi, että lapsinäyttelijät oli tosi saman oloisia kuin vanhan elokuvan lapset. Nyt tässä yhteydessä täytyy myös kehua roolisuorituksista sen verran, että lyhdynsytyttäjä Jaakko/Jack (Lin-Manuel Miranda) oli ihan paras koko porukasta.

Elokuvan paras pätkä oli (edelleen) ihmisiä ja perinteistä animaatiota yhdistänyt Royal Doulton Music Hall -pätkä. Se tuntui olevan pidempi kuin edellisen elokuvan yhdistelmäkohta (en tarkistanut pitääkö tämä paikkansa) ja musiikkinumero oli ehdottomasti koko elokuvan paras. (Youtube tarjoaa kappaleen ääniversion, ei klippiä elokuvasta.)

Useampi musiikkikappaleista toimi paremmin englanniksi kuin suomeksi, mutta silti osa oli edelleen turhan irrallisia tai ei oikein muuten sopineet kyseiseen kohtaan.

Tää on kyllä joka tapauksessa melkein ”practically perfect in every way” -elokuva.

Maija Poppasen paluu

Ah, tätä on odotettu innolla ja kauhulla – Maija Poppasen paluuta. Kävin katsomassa kyseisen elokuvan heti joulupäivänä, tosin dubattuna versiona kun seuralaisen aikatauluihin sen esitykset natsasi paremmin.

Tässä sitten ne kootut huomiot (ei oikeastaan taida spoilata):

  • Emily Blunt oli melkein yhtä hyvä kuin Julie Andrews, mutta ei silti kuitenkaan
  • oli kiva löytää tästä samoja tavaroita, vitsejä ja tarinallisia elementtejä kuin aiemmassakin elokuvassa
  • puujalkavitsiä ei kerrottu kokonaan!!
  • musiikkinumerot oli aika päälleliimattuja
  • suomitekstit musiikeissa ei juurikaan toimineet eikä yksikään tuntunut yhtä hyvältä kuin aiemmat kappaleet (tosin epäilen toimivuutta alkuperäisversiossakin)
  • piirrosanimaatiota yhdistäneestä kohdasta tykkäsin (pingviinit oli sielläkin!!)
  • nokikolarit vaihdettu lyhdynsytyttäjiin, mutta se ei oikeastaan ollut ongelma ja tanssinumerokin toimi samalla lailla
  • siellä oli Dick van Dyke pankissa töissä!!

Mä taidan kyllä käydä vielä siellä originaaliversiossakin tarkistamassa miten laulut toimii englanniksi. (EDIT: jatkopostaus toisen katsomiskerran jälkeen täällä.

Joulu

20181220_064524

En ole enää niin jouluihminen kuin joskus nuorempana, mutta silti innostun aina välillä fiilistelemään kaikkea aiheeseen liittyvää. Nytkin olin innoissani, kun löysin kirpputorilta samalla kertaa peräti kaksi Disney-aiheista joulujuttua.

Ensimmäinen oli pieni pussillinen pahvisia Ankkalinna-hahmoja. Vaikutti siltä, etteivät nämä ole ihan viime vuosina valmistettuja. Alun perin nämä on varmaan tarkoitettu joulukuuseen tai vastaavaan ripustettavaksi? Mulla ei kuitenkaan sellaista ole, niin nämä varmaan päätyy jatkojalostettavaksi eli joulukorteiksi tai joksikin muuksi koristeiksi.

Toinen oli ruotsinkielinen Aku Ankan taskukirja, johon on koottu jouluaiheisia tarinoita. Näitä on ainakin takavuosina ilmestynyt siellä päin suunnilleen joka vuosi. Taskareista tykkään kyllä muutenkin, mutten osta niitä silti kovin usein kirppiksiltäkään – ainoastaan nämä ruotsinkieliset tulee napattua mukaan joka kerta.

HYVÄÄ JOULUA!

Lukumatkalla

20181207_063456

Lentolakko ja LitAdvisor haastoivat vaihtamaan yhden lomalennon lukumatkaan.

Blogin teeman huomioiden valitsin esittelyyn kaksi Disney-kirjaa, joiden taustalla olevat elokuvat käyvät yhtä hyvin virtuaalimatkailuun.

Ensimmäinen valintani on Leijonakuningas. Kirja on ostettu Pariisin Disneylandista. Yksi lapsuuden matkahaaveistani oli Afrikka ja nimenomaan luonnon takia. En ole vieläkään sinne asti päässyt ja tuskin olen lähdössäkään, kun sinne vaatisi pitkät lennot ja eläinturismi on vähän kyseenalaista. Kotimaassa Retkipaikka.fi esittelee kaikkia kivoja luontoretkikohteita.

Toinen valintani on Notre Damen kellonsoittaja. Kirjan löysin joskus kirppikseltä. Olen käynyt itse Pariisin Notre Damessa, johon kirjan tapahtumat sijoittuvat ja tykkäsin kirkosta tosi paljon. Tykkään käydä oikeillakin matkoilla kirkoissa arkkitehtuurin takia, tilaisuuksissa käyn ehkä pari kertaa vuodessa. Suomessa Tiekirkot.fi esittelee kesäisin auki olevia kirkkoja.

Näitä vastaavia A4-kokoisia kirjoja eri Disneyn animaatioista mulla on kerättynä vino pino, mutta tuskin olen erikseen kuvaamassa jokaista tänne.

Maija Poppanen

20181206_164926

Tämä on teksti, jota en meinannut pystyä kirjoittamaan, koska kyseinen elokuva on mulle niin tärkeä ja on niin vaikea saada sanoiksi mitä mielessä liikkuu.

Disneyn live action -klassikko Maija Poppanen vuodelta 1964 on ollut mulle jostain teinivuosista lähtien yksi niistä turvaelokuvista, joihin palaan vuodesta toiseen uudestaan. Edellisestä katsomiskerrasta oli silti jo hetki aikaa, kun keväällä tuli katsottua tämä ja Saving Mr. Banks peräkkäin. Tämä piti tehdä just nyt, koska elokuvalle tulee jatko-osa ensi-iltaan joulun aikaan.

Saving Mr. Banks on vuodelta 2013 ja kertoo varsinaisen Maija Poppasen tekemisestä ja kirjailija P. L. Traversin taustoista. Walt Disneyn piti pehmitellä kirjailijaa vuosia ennen kuin sai luvan kirjan filmatisointiin. Mä muistan, etten itkenyt ennen elokuvissa ikinä, mutta aikanaan tämä onnistui avaamaan itkuhanat ja sen jälkeen sitä on tapahtunut useammin. Varsinkin alkuperäisen Maijan ensi-illan kohta elokuvassa oli tällä toisellakin katsomiskerralla edelleen sellainen, että mulla valuu kyyneleet täysillä. Mä olen tosi iloinen, että elokuva saatiin tehtyä ja siitä tuli sellainen kuin tuli. Kirjailija pelkäsi kirja-Maijan pilaamista, mä taas pelkään, että mun elokuva-Maija pilataan sillä jatko-osalla. (Trailerin perusteella vaikuttaa, että saatan pelätä turhaan.)

Mä olen lukenut kirjat viimeksi lapsena ehkä kahteen kertaan ja pidin silloin niitä hivenen tylsinä. Kirjojen Maija oli mun mielestä niin itseään täynnä ja ärsyttävä. Nyt kuitenkin leffojen katsomisen jälkeen tuli sellainen olo, että haluan antaa alkuperäiselle Maijalle uuden mahdollisuuden ja pistin Adlibriksestä tilaukseen version, jossa on kaikki neljä osaa yhtenä kirjana. Olen kirjaa lukenut pienissä erissä kesän ja syksyn aikana. Tuhat sivua Maija Poppasta on kyllä hivenen puuduttava kokemus. Muistin nyt paremmin, miksen näistä kirjoista ollut niin innoissani lapsenakaan. Tässä oli liikaa sellaista ns. iltasatumateriaalia esimerkiksi kuninkaan luona vierailevasta lehmästä ja muista vastaavista ilman, että Banksin lapset olisivat mitenkään mukana. Jossain kolmannen kirjan kohdalla alkoi tökkiä nekin satuelementit, missä lapset oli otettu mukaan. Kirja varmaan jää vielä toistaiseksi omaan hyllyyn, mutta meinasin kokeilla P. L. Traversin muita kirjoja vielä tämän lisäksi.

Mikki-kassi

20181128_151653

Ostin taannoin Pelastusarmeijan kirppikseltä Mikki-aiheisen T-paidan eurolla, joka näytti olleen alunperin Primarkista hankittu. Kyllä se ihan oikeassa käytössäkin oli jonkin aikaa, mutta organisoin taas vaatekaappiani ja tämä oli sitten yksi niistä, joille piti keksiä jotain muuta. Tässä tapauksessa mulla oli tarvetta enempi uudelle kangaskassille, niin tekaisin paidasta sellaisen. Hihat pois, kaula-aukkoa suuremmaksi ja pohja umpeen, kaikkien reunojen ompelu saumurilla. (Pohjan voi ommella normiompelukoneellakin tai netissä oli jotain solmimisohjeita myös.) Parasta näissä t-paitakasseissa on se, että ne voi heittää normipyykin sekaan pesukoneeseen, kun muuten olen onnistunut kutistamaan sellaisia normaaleja kangaskasseja. Toisaalta näissä ei voi sitten mitään hirveän painavaa kantaa materiaalista johtuen, mutta mulla ainakin on erilaisia kasseja erilaisiin käyttötarkoituksiin. (Takana oleva tre kronor -kassi lähti kaverille ja toinen vastaava jäi itselle.)