Edelleen Maija Poppasen paluu

Pakko postata uudestaan samasta aiheesta kun en kestä. (Edellinen postaus täällä.)

Kävin siis katsomassa uudestaan Maija Poppasen paluun, tällä kertaa originaaliversiona. Nyt kahden kerran jälkeen olen enempi fani kuin vielä ensimmäisellä kerralla.

Edellisessä postauksessa en tullut maininneeksi, että lapsinäyttelijät oli tosi saman oloisia kuin vanhan elokuvan lapset. Nyt tässä yhteydessä täytyy myös kehua roolisuorituksista sen verran, että lyhdynsytyttäjä Jaakko/Jack (Lin-Manuel Miranda) oli ihan paras koko porukasta.

Elokuvan paras pätkä oli (edelleen) ihmisiä ja perinteistä animaatiota yhdistänyt Royal Doulton Music Hall -pätkä. Se tuntui olevan pidempi kuin edellisen elokuvan yhdistelmäkohta (en tarkistanut pitääkö tämä paikkansa) ja musiikkinumero oli ehdottomasti koko elokuvan paras. (Youtube tarjoaa kappaleen ääniversion, ei klippiä elokuvasta.)

Useampi musiikkikappaleista toimi paremmin englanniksi kuin suomeksi, mutta silti osa oli edelleen turhan irrallisia tai ei oikein muuten sopineet kyseiseen kohtaan.

Tää on kyllä joka tapauksessa melkein ”practically perfect in every way” -elokuva.

Mainokset

Maija Poppasen paluu

Ah, tätä on odotettu innolla ja kauhulla – Maija Poppasen paluuta. Kävin katsomassa kyseisen elokuvan heti joulupäivänä, tosin dubattuna versiona kun seuralaisen aikatauluihin sen esitykset natsasi paremmin.

Tässä sitten ne kootut huomiot (ei oikeastaan taida spoilata):

  • Emily Blunt oli melkein yhtä hyvä kuin Julie Andrews, mutta ei silti kuitenkaan
  • oli kiva löytää tästä samoja tavaroita, vitsejä ja tarinallisia elementtejä kuin aiemmassakin elokuvassa
  • puujalkavitsiä ei kerrottu kokonaan!!
  • musiikkinumerot oli aika päälleliimattuja
  • suomitekstit musiikeissa ei juurikaan toimineet eikä yksikään tuntunut yhtä hyvältä kuin aiemmat kappaleet (tosin epäilen toimivuutta alkuperäisversiossakin)
  • piirrosanimaatiota yhdistäneestä kohdasta tykkäsin (pingviinit oli sielläkin!!)
  • nokikolarit vaihdettu lyhdynsytyttäjiin, mutta se ei oikeastaan ollut ongelma ja tanssinumerokin toimi samalla lailla
  • siellä oli Dick van Dyke pankissa töissä!!

Mä taidan kyllä käydä vielä siellä originaaliversiossakin tarkistamassa miten laulut toimii englanniksi. (EDIT: jatkopostaus toisen katsomiskerran jälkeen täällä.

Maija Poppanen

20181206_164926

Tämä on teksti, jota en meinannut pystyä kirjoittamaan, koska kyseinen elokuva on mulle niin tärkeä ja on niin vaikea saada sanoiksi mitä mielessä liikkuu.

Disneyn live action -klassikko Maija Poppanen vuodelta 1964 on ollut mulle jostain teinivuosista lähtien yksi niistä turvaelokuvista, joihin palaan vuodesta toiseen uudestaan. Edellisestä katsomiskerrasta oli silti jo hetki aikaa, kun keväällä tuli katsottua tämä ja Saving Mr. Banks peräkkäin. Tämä piti tehdä just nyt, koska elokuvalle tulee jatko-osa ensi-iltaan joulun aikaan.

Saving Mr. Banks on vuodelta 2013 ja kertoo varsinaisen Maija Poppasen tekemisestä ja kirjailija P. L. Traversin taustoista. Walt Disneyn piti pehmitellä kirjailijaa vuosia ennen kuin sai luvan kirjan filmatisointiin. Mä muistan, etten itkenyt ennen elokuvissa ikinä, mutta aikanaan tämä onnistui avaamaan itkuhanat ja sen jälkeen sitä on tapahtunut useammin. Varsinkin alkuperäisen Maijan ensi-illan kohta elokuvassa oli tällä toisellakin katsomiskerralla edelleen sellainen, että mulla valuu kyyneleet täysillä. Mä olen tosi iloinen, että elokuva saatiin tehtyä ja siitä tuli sellainen kuin tuli. Kirjailija pelkäsi kirja-Maijan pilaamista, mä taas pelkään, että mun elokuva-Maija pilataan sillä jatko-osalla. (Trailerin perusteella vaikuttaa, että saatan pelätä turhaan.)

Mä olen lukenut kirjat viimeksi lapsena ehkä kahteen kertaan ja pidin silloin niitä hivenen tylsinä. Kirjojen Maija oli mun mielestä niin itseään täynnä ja ärsyttävä. Nyt kuitenkin leffojen katsomisen jälkeen tuli sellainen olo, että haluan antaa alkuperäiselle Maijalle uuden mahdollisuuden ja pistin Adlibriksestä tilaukseen version, jossa on kaikki neljä osaa yhtenä kirjana. Olen kirjaa lukenut pienissä erissä kesän ja syksyn aikana. Tuhat sivua Maija Poppasta on kyllä hivenen puuduttava kokemus. Muistin nyt paremmin, miksen näistä kirjoista ollut niin innoissani lapsenakaan. Tässä oli liikaa sellaista ns. iltasatumateriaalia esimerkiksi kuninkaan luona vierailevasta lehmästä ja muista vastaavista ilman, että Banksin lapset olisivat mitenkään mukana. Jossain kolmannen kirjan kohdalla alkoi tökkiä nekin satuelementit, missä lapset oli otettu mukaan. Kirja varmaan jää vielä toistaiseksi omaan hyllyyn, mutta meinasin kokeilla P. L. Traversin muita kirjoja vielä tämän lisäksi.

Prinsessapäiväkirjat

 

Silloin noin 15 vuotta sitten, kun olisin ollut sopivassa iässä, niin Suomessa ei oikeastaan julkaistu sellaista kirjallisuutta, jota nykyään kutsuttaisiin sanaparilla young adult. Mun oli siis pakko lukea normaaleja teinikirjoja, koska olin aikuisten kirjojen suhteen tosi vaatelias (olen toki vieläkin, mutta se on toinen juttu). Meg Cabotin kirjoittama Prinsessapäiväkirjat oli mulle sellainen sarja, josta tykkäsin ihan älyttömästi. Oikeastaan mä tykkään niistä edelleenkin, kun luin muutaman osan vuodenvaihteessa.

Disney teki live action -versioina kaksi kirjasarjaan pohjautuvaa elokuvaa. Prinsessapäiväkirjat 1 julkaistiin 2001 ja Prinsessapäiväkirjat 2 vuonna 2004. Katsoin ne pitkästä aikaa ja on ne edelleenkin viihteenä hyviä. Ensimmäisessä osassa on sama idea kuin ensimmäisessä kirjassakin: Yhdysvalloissa asuva teinityttö saa kuulla olevansa pienen eurooppalaisen valtion kruununperijä eikä uuteen moodiin sujahtaminen suju ihan saumattomasti. Toisessa osassa etsitään soveliasta puolisoa ennen kruunajaisia. Alkuperäisissä kirjoissa ei koskaan päästy näin pitkälle. Jälkikäteen on julkaistu vielä yksi kirja nimeltään Royal Wedding (ei löydy suomeksi), joka siis taitaa sisältää kuulumiset mitä tapahtui lukion päättymisen jälkeen. En ole siis uskaltanut lukea kirjaa vielä, vaikka se omasta hyllystä löytyykin. Onneksi omassa hyllyssä on reservissä vielä muutakin lukematonta samalta kirjailijalta.