Pekka Töpöhäntä

Tänä vuonna ruotsalainen kaikkien tuntema kissa Pekka Töpöhäntä täyttää 80 vuotta.

Pekka Töpöhäntä kuului mun lapsuuteen vain kirjamuodossa. Tarinoiden osalta pidin niitä hivenen tylsinä ja kuvakirjoista tykkäsin nimenomaan Lisbeth Holmberg-Thorin värikkään kuvituksen takia. Kuvittajiahan on ollut vuosien varrella monta. Nämä kuvakirjat mulla on siis edelleen tallessa kotona. Niitä paksumpia kirjoja äiti lukee vieläkin päiväkodissa unisatuna ja on kuulemma iso hitti vuodesta toiseen lapsilla, vaikken ihan ymmäräkään miksi.

Olin aika vanha, kun tajusin, että näistä on olemassa animaatioversioitakin. Ruotsissa Pekka Töpöhännästä on tehty normaali televisiosarja (1964-65) ja joulukalenterisarja (1997) sekä kolme pitkää elokuvaa (vuosina 1981, 1985 ja 2000). Näistä katsoin nyt tuon 1981 tehdyn elokuvan. Siinä kerrotaan, miten Pekka päätyy Uppsalaan asumaan ja sitten tämän elämästä kaupungissa toisten kissojen kanssa. En oikein tykkää tästä piirrostyylistä, kun olen ilmeisesti tottunut liian hyvään Disneyn kanssa. Ulkoasultaan tämä on siis jossain määrin simppelimpää  ja kotikutoisempaa. Tarina ei periaatteessa ole sen kummempi kuin kirjoissakaan eli omaan makuun ei kovin ihmeellinen. Ainakin tuli taas yhden elokuvan verran tutustuttua eurooppalaiseen animaatioon. 😀

Päivälehden museossa Helsingissä on menossa Pekka Töpöhäntä -aiheinen näyttely 15. syyskuuta asti. Yleensä tulee aika harvakseltaan käytyä keskustassa ja tuolla museossa vielä harvemmin, niin vaihteeksi harrastin lähialuematkailua ja kävin katsomassa tuon näyttelyn. Oli se kyllä pieni ja aika puuhamaa eli ei kannata erikseen lähteä Pekka-osiota katsomaan, jos mukana ei ole alle kouluikäisiä lapsia. Perusnäyttelyt sananvapaudesta ja kirjapainotekniikasta on paljon kiinnostavampia. Sisäänpääsy on ilmainen, niin vaikka ohikulkiessa voi käydä katsastamassa paikan. Odottelen itse tuonne taas jotain Disney-aiheista näyttelyä, kun olen edelliset missannut.

Mainokset

101 dalmatialaista

20190310_120143

101 dalmatialaista neljänä eri-ikäisenä versiona: kuvakirja (1977), Dodie Smithin kirjoittama lastenkirja (1956), animaatioelokuva (1961) ja live action -elokuva (1996).

Ostin live action -elokuvan viime vuonna Tukholmasta kirpputorilta dvd:nä ja äskettäin tuli sopiva hetki sen katsomiselle. Olin nähnyt sen aiemmin uutena elokuvateatterissa. Samalla vaivalla halusin katsoa myös animaatioversion, koska edellisestä katsomiskerrasta oli vuosia aikaa.

Elokuvien taustalla oleva kirjakin oli tätä ennen jäänyt lukematta. Tuo elokuvan perusteella tehty kuvakirja sen sijaan oli yksi suosikeistani lapsena, mutten ole selaillut sitä vuosiin. En oikeastaan edes muista, milloin olen edes nähnyt animaation ensimmäisen kerran, kun monet Disneyn tuotoksista oli tosiaan lapsena mulle tutumpia kuvakirjaversioina.

Kirja ja molemmat elokuvat on kaikki aika erityyppisiä, vaikka sama tarina onkin kyseessä. Live actionissa tarinaa on nykyaikaistettu jonkin verran ja muokattu muutenkin, esim. Roger on muuttunut säveltäjästä videopelisuunnittelijaksi ja Cruela DeVil vanhasta koulukaverista pomoksi. Kirjassakin oli jotain yksityiskohtien eroja elokuviin nähden. Suurin juttu oli ehkä se, että aikuisia koiria oli kolme: pennut olivat Pongon ja Missisin, kun Perdita oli pennuille alkuvaiheen varaäiti.  Koirien pako vankeudesta on jossain määrin erilainen kaikissa kolmessa versiossa, muut erot olivat kaikki pienempiä.

Katsottiin live action -versiota osittain äitini kanssa ja sain muutaman kommentin siitä. Elokuvassa oli kova meteli ja vauhti päällä, jonka jälkeen animaatio tuntuu tosi kesyltä. Samalla hän ihmetteli sitä, ettei kai meitä ole oikeasti viety katsomaan tällaista elokuvaa lapsina (kyllä, tosiaan vietiin). Toisaalta sitten häiritsi, miksei eläimet puhu samalla tavalla kuin saman ajan hittielokuva Babessa ja omasta mielestäkin se olisi ollut toimiva ratkaisu.

Anastasia

Anastasia on 20th Century Foxin animaatio vuodelta 1997. Kävin katsomassa sen elokuvateatterissa silloin heti uutena ja nyt katsoin sen ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun olin ensin säästellyt DVD:tä vuoden verran.

Tämä oli mulle aikanaan sen verran iso juttu, että haluan elokuvan täällä esitellä, vaikka se ei olekaan Disneyn tekemä. Tarina kertoo Venäjän viimeisen tsaariperheen tyttärestä Anastasiasta, joka etsii perhettään ja jota jahtaa myös seonnut Rasputin. Mulla oli lapsena joku fiksaatio muutenkin kyseiseen aiheeseen ja uskoin ihan tosissaan johonkin salaliittoteorioihinkin.

Ihana katsoa pitkästä aikaa tällaista 2D-animaatiota! Kaikki viime aikoina katsomani ovat olleet  2000-luvun puolella tehtyjä, joissa on erilainen animaatiotekniikka. Eihän tämäkään toki sitä ihan perinteistä ollut, mutta kumminkin sitä 90-luvun tyyliä mitä Disneykin tuolloin harrasti. Taustat tässä oli tosi maalauksellisia, mutta muuten aina välillä tuntui, ettei tässä pärjätty Disneylle (varsinkaan ihmishahmojen osalta).

Noin muuten kyllä muistin taas miksi tästä tykkäsin ja tavallaan tykkäsin edelleenkin, vaikka tuskin tätä säästän DVD:nä omaan hyllyyn. Rasputin oli yhtä kamala kuin miltä se aiemminkin tuntui. Nyt kiinnitin huomiota enempi musiikkeihin: kappaleet oli tosi hyviä sellaisenaankin, lisäksi ne sopi hyvin tarinaan ja esityskohtiin.

Anastasia-nimisiä animaatioita on tämän lisäksi tehty muitakin, mutta en ole yhtään niistä nähnyt.

Räyhä-Ralf valloittaa internetin

Trailerin perusteella piti päästä katsomaan Disneyn uusin, Räyhä-Ralf valloittaa internetin. Edellistä osaa en ollut nähnyt, niin en ollut ihan varma, mitä on odotettavissa.

Elokuvaan oli saatu hyvin toteutettua internetin idea ja kaiveltua sieltä mukaan kaikkia ilmiöitä. Seassa oli aikuiskatsojallekin kaikkia vitsejä ja yksityiskohtia katseltavaksi. Vähän tuntuu, että lapsilta menee ihan juoneenkin kuuluvista internetjutuista aika paljon ohi…. Nettisivu MyDisney prinsessoineen oli ihan paras kohta. Autopeliosuudessa taas aloin kyllästyä, kun se oli aika pitkä. Samoin loppua oli pitkitetty ja tuntui, että kokonaisuus olisi saatu toimivammaksi, jos koko elokuva olisi ollut vähän lyhyempi. Nyt vasta tajusin, että elokuvan nimihän on englanniksi Ralph Breaks the Internet, mikä on aika hauska yksityiskohta, koska netin hajoaminen oli tosiaan pariin kertaan aika lähellä.

Katsomiseen ei tosiaan vaikuttanut yhtään se, etten ollut edellistä elokuvaa nähnyt (pitäisi varmaan). Tämä oli ihan ok kerran katsottavana eli sitä Disneyn keskitasoa, muttei siis sellainen, jonka haluaisin mennä katsomaan uudestaan ihan pian.

Tuhat ja yksi yötä ja Aladdin

20180912_212626

(Teksti vähän spoilaa, mutta periaatteessa kuitenkin oletan kaikkien tietävän Aladdinin tarinan.)

Tuhat ja yksi yötä on satukokoelma, johon tutustuin kunnolla vasta aikuisiällä. En ollut Aladdin-elokuvaakaan nähnyt koskaan lapsena, vaikka olisinkin ollut just sopivassa iässä ensi-illan aikoihin. Satukokoelmasta on useita versioita kirjana, koska alkuperäisiä satuja on ollut niin paljon ja niistä on koostettu erilaisia settejä. Aladdin tuntuu kuitenkin olevan mukana käytännössä jokaisessa kirjassa.

Katsoin elokuvan viimeksi joskus vuodenvaihteen tienoilla ja olin tehnyt jotain epämääräistä vertailevaa tutkimusta satuun nähden:

  • sadussa perhe on olemassa, elokuvassa annetaan ymmärtää, ettei sitä ole
  • sadun velho ja elokuvan suurvisiiri Jafar ovat tosi erilaisia hahmoina vaikka vastaavatkin toisiaan
  • satu on sijoitettu Kiinaan, elokuva jonnekin Lähi-Itään
  • oleelliset elementit molemmissa on köyhä päähenkilö, pahis, aarre, prinsessa ja lampun henki
  • silti molemmat hyvin erilaisia fiilikseltään ja oikeastaan sisällöltäänkin
  • en ole varma, kummasta pidän enemmän – molemmat hyviä, mutta erilaisia

Mulla on nyt hukassa se versio kirjoista, jossa oli myös satu Bagdadin varas (vai mikä sen nimi nyt olikaan), josta oli selkeästi otettu ainakin inspiraatiota elokuvaan sen perus-Aladdin-sadun lisäksi, niin en pysty nyt tässä yhteydessä tekemään lisävertailua.

Sekä elokuvassa että satukokoelmassa on jotain menneiden vuosisatojen Lähi-Idän eksotiikkaa. Nämä onkin mun suosikkeja saduista nykyään, kyllästyin suomalaisiin jo aikaa sitten ja muihin kansainvälisiin en ole edes kunnolla tutustunut. Mulla on siis jopa useampi kirjaversio omana, kun niiden sisältö vaihtelee jonkin verran. Olin myös ihan fiiliksissä, kun löysin netistä e-kirjoina (Gutenberg.org) ja äänikirjoina (Librivox.org) laajempia kokoelmia englanniksi (hakusana Arabian Nights auttaa, jos joku muukin on kiinnostunut). Säästelen niitä vähän myöhemmäksi ihan vaan siitä ilosta, että mulla on uusia tuntemattomia satuja odottamassa.

Vertaileva analyysi muuttui vähän kirjavinkiksi, mutta ihan sama, koska tää on niin hyvä kirja, että kannattaa vinkata.

5x Disney-animaatio

Tässä viisi viimeksi katsomaani Disney-animaatiota.

 

Kaksin karkuteillä (2010)

Olen yrittänyt kovasti saada kiinni niitä aukkoja, joita mulla on varsinkin uudempien Disney-elokuvien joukossa ollut. Tätä elokuvaversiota en ollut aiemmin nähnyt, mutta Tähkäpään tarina oli kyllä tuttu ennestään. Satua oli kyllä muokattu tätä varten, mutta tykkäsin silti. Prinsessasatuna tämä oli hyvä ja voisin katsoa tämän joskus uudestaan. Luulen, että tämä olis varmaan ollut mun suosikkeja lapsena, jos olisi ilmestynyt jo silloin.

 

 

Aarreplaneetta (2002)

Tässä oli laitettu uusiksi vanha Aarresaari-kirja: merirosvot oli siirretty steampunk-henkiseen avaruusmaailmaan. Tästä en kyllä tykännyt ollenkaan. Elokuva ei tuntunut toimivan kunnolla merirosvo- eikä avaruuselokuvanakaan. Taas kliseinen esimerkki siitä miten kirja on aina parempi kuin sovitukset…. Aarresaari on siis kirjana hyvä, vaikken merirosvoaiheista yleensä välitäkään.

 

 

Big Hero 6 (2014)

Mä olen aika rajoitteinen kaikkien supersankarijuttujen kanssa, en siis yleensä jaksa seurata sen tyylin toimintaelokuvia. Big Hero 6 ei kuitenkaan ole perinteinen supersankarielokuva, tässä kuitenkin nähdään niitä suhteellisesti paljon vähemmän. Hoivarobotti Baymax oli tosi ihana ja muutenkin pidin elokuvaa aika sympaattisena.

 

Zootropolis (2016)

Tämän kävin aikanaan katsomassa jo elokuvissa uutena ja tämä oli ensimmäinen uusintakatsomiskerta sen jälkeen. Pidän edelleen Zootropolista yhtenä parhaista Disneyn viime vuosi(kymmen)en elokuvista. Tässä on niitä kliseisiä juttuja ystävyydestä, hyvyydestä ja pahuudesta, mutta silti tarina ei ole muuten kliseinen. Eläinkaupungissa on vielä kaikkia kivoja pieniä yksityiskohtia lisäekstrana. TYKKÄÄN.

 

 

Rottatouille (2007)

Rottatouille on itse asiassa ollut jo pitkään katsottavien elokuvien listalla enkä tajua, miksi en ole saanut aikaiseksi katsottua sitä aiemmin. Rotat ja ravintolamaailma ei ole sellainen yhdistelmä, joka mua yleensä voisi kiinnostaa, mutta tässä se toimii. Tarina oli tosi kiinnostava ja piti otteessaan. Tämäkin kyllä ansaitsee uusintakatsomisen joskus!

Eurooppalaisia animaatioita

Totesin tässä jossain vaiheessa, että olen aika ulkona eurooppalaisista animaatioista, niin siksi niitä piti sitten puoliväkisin kaivella jostain. Tässä vinkkaan sitten muutaman erilaisen, mutta mikään kattava lista tämän ei siis ole tarkoitus olla.

Viiru ja Pesonen joulupuuhissa (Pettson & Findus – Tomtemaskinen 2005, ilmeisesti Tanskassa tehty)

Viirusta ja Pesosesta on tehty useampia animaatioita vuosien varrella. Parhaiten ne sopii pienille lapsille, sellaisille jotka kuitenkin jo jaksaa täysmittaisia elokuvia katsoa. Itse katsoin tämän pari vuotta sitten ruotsinkielisenä versiona enkä jaksanut inspiroitua kovinkaan paljoa. Tykkään kyllä kirjoista ja tämä oli tosi lähellä sitä maailmaa, mutta silti jotain tuntui puuttuvan. Uppoaa varmaan paremmin kohderyhmälle.

Muita pienille lapsille sopivia eurooppalaisia animaatioita: Viiru ja Pesonen, Bamse, Nukkumatti, Muumit (nukkeanimaatiot), Myyrä

Savannijengi (Animals United 2001, Saksa)

Eri puolilla maailmaa ihminen tuhoaa ympäristöä eikä välitä eläimistä. Elokuvassa seurataan ongelmia savannilla (ja vähän muuallakin), joihin sitten eläimet joutuvat puuttumaan itse. Toiminnallisia eläinelokuvia mielellään katsoville tämä on kyllä suosituksen arvoinen valinta.  Olen itse nähnyt tämän muutaman kerran ja tykkään kyllä. Osa hahmoista on hauskempia tai muuten onnistuneempia kuin toiset, maisemat on hienon visuaalisia. Paikoitellen ympäristöteema oli kyllä vähän niillä rajoilla, että oliko se liikaa vai ei. Toisaalta kyllä asiaa voisi käsitellä enemmänkin (lasten)elokuvissa.

Euroopassa tehtyjä ”koko perheen animaatioita”: Peppi Pitkätossu, Katto-Kassinen, Apua olen kala, Rölli, Pekka Töpöhäntä

Wallace & Gromit – Kanin kirous (Wallace & Gromit: The Curse of the Were-Rabbit 2005, Iso-Britannia)

Wallace ja Gromit on vaha-animaatio ja tämä oli eka pitkä elokuva parivaljakon seikkailuista.  Elokuva kertoo pääasiassa vihanneksista ja kaneista, oli aika hauska tarina. Jotenkin tällainen huumori kolahtaa ja tykkään myös animaation visuaalisesta tyylistä. Kävin katsomassa tämän aikanaan leffassa uutena ja tykkäsin jo silloin.

Ei ihan pienten lasten animaatioita: Nikke Knatterton, Kananlento, Itse valtiaat, Bellevillen kolmoset

5x animaatio

Tässä listauksena viisi viimeksi katsomaani animaatioelokuvaa, jotka ovat jonkun muun kuin Disneyn tekemiä.

Kätkijät (Studio Ghibli 2012)

Animeen olen tutustunut todella vähän, vaikka mangaa luenkin säännöllisesti. Useimmin olen katsonut Studio Ghiblin elokuvia ja niistä on vielä muutama näkemättä. Kätkijät kertoo mini-ihmisten perheestä, jotka elävät yleensä salassa normaaleilta ihmisiltä. Elokuva oli visuaalisesti tosi kivan näköinen ja tykkäsinen maisemista. Taustana olevan kirjan olen lukenut joskus vuosia sitten lapsena enkä tykännyt, elokuvasta taas tykkäsin. Tai ehkä sitä kirjaa voisi nyt kokeilla uudestaan, jos kerran elokuvakin oli näin kiva.

 

Hotel Transylvania 2 (Columbia Pictures 2015)

En pidä kauhuelokuvista ja aika harvaakseen mistään, jossa esiintyy vampyyrejä tai jotain vastaavia kauhuelementtejä. Siksi se on vähän jännä, miksi tykkäsin tästä elokuvasta, koska tässä on kuitenkin pääosassa vampyyriperhe ja muitakin vastaavia hirviöitä. Tai ehkä se on vaan sitä, että elokuva oli riittävän komediahenkinen. Ekan osankin olen nähnyt ja kolmas osa on tulossa tänä vuonna, tämän hetken fiiliksen mukaan haluaisin nähdä senkin.

 

The Simpsons Movie (20th Century Fox 2007)

Simpsonit on yksi mun pitkäaikaisista suosikeista tv-animaatioista. Tämän samoista hahmoista tehdyn elokuvan olen nähnyt jo monta kertaa eikä vaikuta siltä, että kyllästyisin ihan vielä. Ympäristöteema on yleisellä tasolla ehkä vähän loppuun käytetty, mutta silti se toimii tässä. Tavallaan perheen seikkailut toimii kyllä pitkänäkin elokuvana, vaikka onhan tämä erilainen fiilikseltään kuin ne lyhyet pätkät. Nyt itse asiassa jo kaipailisin vähäsen jatko-osaa tälle….

 

 

Horton (Blue Sky Studios 2008)

Elokuvan idea on aika virkistävän poikkeuksellinen: elefantti löytää, että pölyhiukkasessa asuu jotain minityyppejä ja kukaan viidakossa ei tietenkään usko. Taustalla tässä on vanha Dr. Seussin lastenkirja, jota en ole koskaan lukenut (enkä mitään muutakaan samalta kirjailijalta) – täytyy joskus kokeilla. Elokuva on kestänyt jo useamman katsomiskerran, vaikkei tämä paras ikinä olekaan, niin ehkä juuri tuon tarinan takia tätä jaksaa katsoa uudestaan.

 

 

Sammyn suuri seikkailu (nWave Pictures 2010)

Siis tämä on ollut ikuisuuden katsomislistalla! Löysin dvd:n kirppikseltä äskettäin, niin pääsin vasta nyt asiaan. Itse tarinahan tässä ei ole kovin kummoinen: elokuva kertoo kilpikonnien arkielämästä (nimestä huolimatta tarina ei nyt ihan hirveän seikkailullinen ole). Tykkäsin elokuvasta, koska tykkään kilpikonnista ja meriaiheisista animaatioista. Tajusin muuten vasta jälkikäteen, että tämähän on eurooppalaista tekoa – kiva törmätä tällein yllättäen vaihteeksi johonkin ei-niin-valtavirtaiseen tuotantoon.

Coco

Kävin jokin aika sitten katsomassa Pixarin uusimman, Cocon.

Kaikki varmaan jo tietää idean, mutta pienenä lisäkertauksena: päähenkilö on musiikista kiinnostunut meksikolainen Miguel, jonka suvussa on musiikki kielletty. Tärkeänä teemana elokuvassa on esi-isien muistaminen Kuolleiden päivänä.

Mä tykkäsin tästä kyllä tosi paljon! Kuolleiden päivä on teemana jotain erilaista, mitä ei ole vielä käytetty loppuun asti. Värimaailma oli tosi kiva ja musiikeista tykkäsin kanssa. Tämä oli sikäli hyvä, ettei kyseessä ollut ihan pikkulasten elokuva – ehkä kuolemateema ja luurangot karsii jonkin verran herkimpiä pois.

Taitaa olla edessä uusi reissu elokuvateatteriin. Oli sen verran hyvä kokemus, että tekee mieli mennä heti uudestaan.

Elokuva-arvio: Vaiana

Vaiana (Yhdysvalloissa Moana) on Disneyn uusin animaatioelokuva. Se sijoittuu Tyynenmeren saarille Oseaniaan. Päällikön tytär Vaiana kaipaa kovasti merelle, vaikka se on kiellettyä. Hän saa tehtäväkseen pelastaa saarensa ja apuna on vastentahtoisesti puolijumala Maui.

En muista, että olisin nähnyt Mulanin (1998) jälkeen ilmestyneistä Disneyn prinsessaelokuvia yhtäkään, niin sikäli tämä oli kivaa vaihtelua. Visuaalisesti elokuva oli tosi hieno ja mukana oli useita hienoja mereen liittyviä kohtauksia (kuten oli jo viimevuotisessa Doria etsimässä -elokuvassakin). Oseania oli kiva valinta tapahtumaympäristöksi, koska sinne sijoittuvia elokuvia ei ole liian kanssa tarjolla (dubataankohan tämä muuten jollekin paikallisista kielistä?).

Maui oli muuten hirveän ärsyttävä hahmo, kun se oli niin täynnä itseään suurimman osan ajasta. Eläinapureista kukko Heihei oli ekaksi hauska, mutta sitten en enää jaksanut nauraa sille (takanani istuneet tytöt taas jaksoivat loppuun asti). Söpöä possua olisin nähnyt ehkä enemmänkin mukana, mutta realistisesti ajatellen se ei olisi ehkä selvinnyt merimatkasta.

Joka tapauksessa suosittelen tätä myös aikuisille! Ihan tapahtumaympäristön ja visuaalisuutensa takia kannattaa katsoa, mutta lisäksi tämä sopii kaikille vahvoista ja itsenäisistä prinsessoista pitäville.