Edelleen Maija Poppasen paluu

Pakko postata uudestaan samasta aiheesta kun en kestä. (Edellinen postaus täällä.)

Kävin siis katsomassa uudestaan Maija Poppasen paluun, tällä kertaa originaaliversiona. Nyt kahden kerran jälkeen olen enempi fani kuin vielä ensimmäisellä kerralla.

Edellisessä postauksessa en tullut maininneeksi, että lapsinäyttelijät oli tosi saman oloisia kuin vanhan elokuvan lapset. Nyt tässä yhteydessä täytyy myös kehua roolisuorituksista sen verran, että lyhdynsytyttäjä Jaakko/Jack (Lin-Manuel Miranda) oli ihan paras koko porukasta.

Elokuvan paras pätkä oli (edelleen) ihmisiä ja perinteistä animaatiota yhdistänyt Royal Doulton Music Hall -pätkä. Se tuntui olevan pidempi kuin edellisen elokuvan yhdistelmäkohta (en tarkistanut pitääkö tämä paikkansa) ja musiikkinumero oli ehdottomasti koko elokuvan paras. (Youtube tarjoaa kappaleen ääniversion, ei klippiä elokuvasta.)

Useampi musiikkikappaleista toimi paremmin englanniksi kuin suomeksi, mutta silti osa oli edelleen turhan irrallisia tai ei oikein muuten sopineet kyseiseen kohtaan.

Tää on kyllä joka tapauksessa melkein ”practically perfect in every way” -elokuva.

Mainokset

Maija Poppasen paluu

Ah, tätä on odotettu innolla ja kauhulla – Maija Poppasen paluuta. Kävin katsomassa kyseisen elokuvan heti joulupäivänä, tosin dubattuna versiona kun seuralaisen aikatauluihin sen esitykset natsasi paremmin.

Tässä sitten ne kootut huomiot (ei oikeastaan taida spoilata):

  • Emily Blunt oli melkein yhtä hyvä kuin Julie Andrews, mutta ei silti kuitenkaan
  • oli kiva löytää tästä samoja tavaroita, vitsejä ja tarinallisia elementtejä kuin aiemmassakin elokuvassa
  • puujalkavitsiä ei kerrottu kokonaan!!
  • musiikkinumerot oli aika päälleliimattuja
  • suomitekstit musiikeissa ei juurikaan toimineet eikä yksikään tuntunut yhtä hyvältä kuin aiemmat kappaleet (tosin epäilen toimivuutta alkuperäisversiossakin)
  • piirrosanimaatiota yhdistäneestä kohdasta tykkäsin (pingviinit oli sielläkin!!)
  • nokikolarit vaihdettu lyhdynsytyttäjiin, mutta se ei oikeastaan ollut ongelma ja tanssinumerokin toimi samalla lailla
  • siellä oli Dick van Dyke pankissa töissä!!

Mä taidan kyllä käydä vielä siellä originaaliversiossakin tarkistamassa miten laulut toimii englanniksi. (EDIT: jatkopostaus toisen katsomiskerran jälkeen täällä.

Maija Poppanen

20181206_164926

Tämä on teksti, jota en meinannut pystyä kirjoittamaan, koska kyseinen elokuva on mulle niin tärkeä ja on niin vaikea saada sanoiksi mitä mielessä liikkuu.

Disneyn live action -klassikko Maija Poppanen vuodelta 1964 on ollut mulle jostain teinivuosista lähtien yksi niistä turvaelokuvista, joihin palaan vuodesta toiseen uudestaan. Edellisestä katsomiskerrasta oli silti jo hetki aikaa, kun keväällä tuli katsottua tämä ja Saving Mr. Banks peräkkäin. Tämä piti tehdä just nyt, koska elokuvalle tulee jatko-osa ensi-iltaan joulun aikaan.

Saving Mr. Banks on vuodelta 2013 ja kertoo varsinaisen Maija Poppasen tekemisestä ja kirjailija P. L. Traversin taustoista. Walt Disneyn piti pehmitellä kirjailijaa vuosia ennen kuin sai luvan kirjan filmatisointiin. Mä muistan, etten itkenyt ennen elokuvissa ikinä, mutta aikanaan tämä onnistui avaamaan itkuhanat ja sen jälkeen sitä on tapahtunut useammin. Varsinkin alkuperäisen Maijan ensi-illan kohta elokuvassa oli tällä toisellakin katsomiskerralla edelleen sellainen, että mulla valuu kyyneleet täysillä. Mä olen tosi iloinen, että elokuva saatiin tehtyä ja siitä tuli sellainen kuin tuli. Kirjailija pelkäsi kirja-Maijan pilaamista, mä taas pelkään, että mun elokuva-Maija pilataan sillä jatko-osalla. (Trailerin perusteella vaikuttaa, että saatan pelätä turhaan.)

Mä olen lukenut kirjat viimeksi lapsena ehkä kahteen kertaan ja pidin silloin niitä hivenen tylsinä. Kirjojen Maija oli mun mielestä niin itseään täynnä ja ärsyttävä. Nyt kuitenkin leffojen katsomisen jälkeen tuli sellainen olo, että haluan antaa alkuperäiselle Maijalle uuden mahdollisuuden ja pistin Adlibriksestä tilaukseen version, jossa on kaikki neljä osaa yhtenä kirjana. Olen kirjaa lukenut pienissä erissä kesän ja syksyn aikana. Tuhat sivua Maija Poppasta on kyllä hivenen puuduttava kokemus. Muistin nyt paremmin, miksen näistä kirjoista ollut niin innoissani lapsenakaan. Tässä oli liikaa sellaista ns. iltasatumateriaalia esimerkiksi kuninkaan luona vierailevasta lehmästä ja muista vastaavista ilman, että Banksin lapset olisivat mitenkään mukana. Jossain kolmannen kirjan kohdalla alkoi tökkiä nekin satuelementit, missä lapset oli otettu mukaan. Kirja varmaan jää vielä toistaiseksi omaan hyllyyn, mutta meinasin kokeilla P. L. Traversin muita kirjoja vielä tämän lisäksi.

Tuhat ja yksi yötä ja Aladdin

20180912_212626

(Teksti vähän spoilaa, mutta periaatteessa kuitenkin oletan kaikkien tietävän Aladdinin tarinan.)

Tuhat ja yksi yötä on satukokoelma, johon tutustuin kunnolla vasta aikuisiällä. En ollut Aladdin-elokuvaakaan nähnyt koskaan lapsena, vaikka olisinkin ollut just sopivassa iässä ensi-illan aikoihin. Satukokoelmasta on useita versioita kirjana, koska alkuperäisiä satuja on ollut niin paljon ja niistä on koostettu erilaisia settejä. Aladdin tuntuu kuitenkin olevan mukana käytännössä jokaisessa kirjassa.

Katsoin elokuvan viimeksi joskus vuodenvaihteen tienoilla ja olin tehnyt jotain epämääräistä vertailevaa tutkimusta satuun nähden:

  • sadussa perhe on olemassa, elokuvassa annetaan ymmärtää, ettei sitä ole
  • sadun velho ja elokuvan suurvisiiri Jafar ovat tosi erilaisia hahmoina vaikka vastaavatkin toisiaan
  • satu on sijoitettu Kiinaan, elokuva jonnekin Lähi-Itään
  • oleelliset elementit molemmissa on köyhä päähenkilö, pahis, aarre, prinsessa ja lampun henki
  • silti molemmat hyvin erilaisia fiilikseltään ja oikeastaan sisällöltäänkin
  • en ole varma, kummasta pidän enemmän – molemmat hyviä, mutta erilaisia

Mulla on nyt hukassa se versio kirjoista, jossa oli myös satu Bagdadin varas (vai mikä sen nimi nyt olikaan), josta oli selkeästi otettu ainakin inspiraatiota elokuvaan sen perus-Aladdin-sadun lisäksi, niin en pysty nyt tässä yhteydessä tekemään lisävertailua.

Sekä elokuvassa että satukokoelmassa on jotain menneiden vuosisatojen Lähi-Idän eksotiikkaa. Nämä onkin mun suosikkeja saduista nykyään, kyllästyin suomalaisiin jo aikaa sitten ja muihin kansainvälisiin en ole edes kunnolla tutustunut. Mulla on siis jopa useampi kirjaversio omana, kun niiden sisältö vaihtelee jonkin verran. Olin myös ihan fiiliksissä, kun löysin netistä e-kirjoina (Gutenberg.org) ja äänikirjoina (Librivox.org) laajempia kokoelmia englanniksi (hakusana Arabian Nights auttaa, jos joku muukin on kiinnostunut). Säästelen niitä vähän myöhemmäksi ihan vaan siitä ilosta, että mulla on uusia tuntemattomia satuja odottamassa.

Vertaileva analyysi muuttui vähän kirjavinkiksi, mutta ihan sama, koska tää on niin hyvä kirja, että kannattaa vinkata.

5x Disney-animaatio

Tässä viisi viimeksi katsomaani Disney-animaatiota.

 

Kaksin karkuteillä (2010)

Olen yrittänyt kovasti saada kiinni niitä aukkoja, joita mulla on varsinkin uudempien Disney-elokuvien joukossa ollut. Tätä elokuvaversiota en ollut aiemmin nähnyt, mutta Tähkäpään tarina oli kyllä tuttu ennestään. Satua oli kyllä muokattu tätä varten, mutta tykkäsin silti. Prinsessasatuna tämä oli hyvä ja voisin katsoa tämän joskus uudestaan. Luulen, että tämä olis varmaan ollut mun suosikkeja lapsena, jos olisi ilmestynyt jo silloin.

 

 

Aarreplaneetta (2002)

Tässä oli laitettu uusiksi vanha Aarresaari-kirja: merirosvot oli siirretty steampunk-henkiseen avaruusmaailmaan. Tästä en kyllä tykännyt ollenkaan. Elokuva ei tuntunut toimivan kunnolla merirosvo- eikä avaruuselokuvanakaan. Taas kliseinen esimerkki siitä miten kirja on aina parempi kuin sovitukset…. Aarresaari on siis kirjana hyvä, vaikken merirosvoaiheista yleensä välitäkään.

 

 

Big Hero 6 (2014)

Mä olen aika rajoitteinen kaikkien supersankarijuttujen kanssa, en siis yleensä jaksa seurata sen tyylin toimintaelokuvia. Big Hero 6 ei kuitenkaan ole perinteinen supersankarielokuva, tässä kuitenkin nähdään niitä suhteellisesti paljon vähemmän. Hoivarobotti Baymax oli tosi ihana ja muutenkin pidin elokuvaa aika sympaattisena.

 

Zootropolis (2016)

Tämän kävin aikanaan katsomassa jo elokuvissa uutena ja tämä oli ensimmäinen uusintakatsomiskerta sen jälkeen. Pidän edelleen Zootropolista yhtenä parhaista Disneyn viime vuosi(kymmen)en elokuvista. Tässä on niitä kliseisiä juttuja ystävyydestä, hyvyydestä ja pahuudesta, mutta silti tarina ei ole muuten kliseinen. Eläinkaupungissa on vielä kaikkia kivoja pieniä yksityiskohtia lisäekstrana. TYKKÄÄN.

 

 

Rottatouille (2007)

Rottatouille on itse asiassa ollut jo pitkään katsottavien elokuvien listalla enkä tajua, miksi en ole saanut aikaiseksi katsottua sitä aiemmin. Rotat ja ravintolamaailma ei ole sellainen yhdistelmä, joka mua yleensä voisi kiinnostaa, mutta tässä se toimii. Tarina oli tosi kiinnostava ja piti otteessaan. Tämäkin kyllä ansaitsee uusintakatsomisen joskus!

Eurooppalaisia animaatioita

Totesin tässä jossain vaiheessa, että olen aika ulkona eurooppalaisista animaatioista, niin siksi niitä piti sitten puoliväkisin kaivella jostain. Tässä vinkkaan sitten muutaman erilaisen, mutta mikään kattava lista tämän ei siis ole tarkoitus olla.

Viiru ja Pesonen joulupuuhissa (Pettson & Findus – Tomtemaskinen 2005, ilmeisesti Tanskassa tehty)

Viirusta ja Pesosesta on tehty useampia animaatioita vuosien varrella. Parhaiten ne sopii pienille lapsille, sellaisille jotka kuitenkin jo jaksaa täysmittaisia elokuvia katsoa. Itse katsoin tämän pari vuotta sitten ruotsinkielisenä versiona enkä jaksanut inspiroitua kovinkaan paljoa. Tykkään kyllä kirjoista ja tämä oli tosi lähellä sitä maailmaa, mutta silti jotain tuntui puuttuvan. Uppoaa varmaan paremmin kohderyhmälle.

Muita pienille lapsille sopivia eurooppalaisia animaatioita: Viiru ja Pesonen, Bamse, Nukkumatti, Muumit (nukkeanimaatiot), Myyrä

Savannijengi (Animals United 2001, Saksa)

Eri puolilla maailmaa ihminen tuhoaa ympäristöä eikä välitä eläimistä. Elokuvassa seurataan ongelmia savannilla (ja vähän muuallakin), joihin sitten eläimet joutuvat puuttumaan itse. Toiminnallisia eläinelokuvia mielellään katsoville tämä on kyllä suosituksen arvoinen valinta.  Olen itse nähnyt tämän muutaman kerran ja tykkään kyllä. Osa hahmoista on hauskempia tai muuten onnistuneempia kuin toiset, maisemat on hienon visuaalisia. Paikoitellen ympäristöteema oli kyllä vähän niillä rajoilla, että oliko se liikaa vai ei. Toisaalta kyllä asiaa voisi käsitellä enemmänkin (lasten)elokuvissa.

Euroopassa tehtyjä ”koko perheen animaatioita”: Peppi Pitkätossu, Katto-Kassinen, Apua olen kala, Rölli, Pekka Töpöhäntä

Wallace & Gromit – Kanin kirous (Wallace & Gromit: The Curse of the Were-Rabbit 2005, Iso-Britannia)

Wallace ja Gromit on vaha-animaatio ja tämä oli eka pitkä elokuva parivaljakon seikkailuista.  Elokuva kertoo pääasiassa vihanneksista ja kaneista, oli aika hauska tarina. Jotenkin tällainen huumori kolahtaa ja tykkään myös animaation visuaalisesta tyylistä. Kävin katsomassa tämän aikanaan leffassa uutena ja tykkäsin jo silloin.

Ei ihan pienten lasten animaatioita: Nikke Knatterton, Kananlento, Itse valtiaat, Bellevillen kolmoset

5x animaatio

Tässä listauksena viisi viimeksi katsomaani animaatioelokuvaa, jotka ovat jonkun muun kuin Disneyn tekemiä.

Kätkijät (Studio Ghibli 2012)

Animeen olen tutustunut todella vähän, vaikka mangaa luenkin säännöllisesti. Useimmin olen katsonut Studio Ghiblin elokuvia ja niistä on vielä muutama näkemättä. Kätkijät kertoo mini-ihmisten perheestä, jotka elävät yleensä salassa normaaleilta ihmisiltä. Elokuva oli visuaalisesti tosi kivan näköinen ja tykkäsinen maisemista. Taustana olevan kirjan olen lukenut joskus vuosia sitten lapsena enkä tykännyt, elokuvasta taas tykkäsin. Tai ehkä sitä kirjaa voisi nyt kokeilla uudestaan, jos kerran elokuvakin oli näin kiva.

 

Hotel Transylvania 2 (Columbia Pictures 2015)

En pidä kauhuelokuvista ja aika harvaakseen mistään, jossa esiintyy vampyyrejä tai jotain vastaavia kauhuelementtejä. Siksi se on vähän jännä, miksi tykkäsin tästä elokuvasta, koska tässä on kuitenkin pääosassa vampyyriperhe ja muitakin vastaavia hirviöitä. Tai ehkä se on vaan sitä, että elokuva oli riittävän komediahenkinen. Ekan osankin olen nähnyt ja kolmas osa on tulossa tänä vuonna, tämän hetken fiiliksen mukaan haluaisin nähdä senkin.

 

The Simpsons Movie (20th Century Fox 2007)

Simpsonit on yksi mun pitkäaikaisista suosikeista tv-animaatioista. Tämän samoista hahmoista tehdyn elokuvan olen nähnyt jo monta kertaa eikä vaikuta siltä, että kyllästyisin ihan vielä. Ympäristöteema on yleisellä tasolla ehkä vähän loppuun käytetty, mutta silti se toimii tässä. Tavallaan perheen seikkailut toimii kyllä pitkänäkin elokuvana, vaikka onhan tämä erilainen fiilikseltään kuin ne lyhyet pätkät. Nyt itse asiassa jo kaipailisin vähäsen jatko-osaa tälle….

 

 

Horton (Blue Sky Studios 2008)

Elokuvan idea on aika virkistävän poikkeuksellinen: elefantti löytää, että pölyhiukkasessa asuu jotain minityyppejä ja kukaan viidakossa ei tietenkään usko. Taustalla tässä on vanha Dr. Seussin lastenkirja, jota en ole koskaan lukenut (enkä mitään muutakaan samalta kirjailijalta) – täytyy joskus kokeilla. Elokuva on kestänyt jo useamman katsomiskerran, vaikkei tämä paras ikinä olekaan, niin ehkä juuri tuon tarinan takia tätä jaksaa katsoa uudestaan.

 

 

Sammyn suuri seikkailu (nWave Pictures 2010)

Siis tämä on ollut ikuisuuden katsomislistalla! Löysin dvd:n kirppikseltä äskettäin, niin pääsin vasta nyt asiaan. Itse tarinahan tässä ei ole kovin kummoinen: elokuva kertoo kilpikonnien arkielämästä (nimestä huolimatta tarina ei nyt ihan hirveän seikkailullinen ole). Tykkäsin elokuvasta, koska tykkään kilpikonnista ja meriaiheisista animaatioista. Tajusin muuten vasta jälkikäteen, että tämähän on eurooppalaista tekoa – kiva törmätä tällein yllättäen vaihteeksi johonkin ei-niin-valtavirtaiseen tuotantoon.

Prinsessapäiväkirjat

 

Silloin noin 15 vuotta sitten, kun olisin ollut sopivassa iässä, niin Suomessa ei oikeastaan julkaistu sellaista kirjallisuutta, jota nykyään kutsuttaisiin sanaparilla young adult. Mun oli siis pakko lukea normaaleja teinikirjoja, koska olin aikuisten kirjojen suhteen tosi vaatelias (olen toki vieläkin, mutta se on toinen juttu). Meg Cabotin kirjoittama Prinsessapäiväkirjat oli mulle sellainen sarja, josta tykkäsin ihan älyttömästi. Oikeastaan mä tykkään niistä edelleenkin, kun luin muutaman osan vuodenvaihteessa.

Disney teki live action -versioina kaksi kirjasarjaan pohjautuvaa elokuvaa. Prinsessapäiväkirjat 1 julkaistiin 2001 ja Prinsessapäiväkirjat 2 vuonna 2004. Katsoin ne pitkästä aikaa ja on ne edelleenkin viihteenä hyviä. Ensimmäisessä osassa on sama idea kuin ensimmäisessä kirjassakin: Yhdysvalloissa asuva teinityttö saa kuulla olevansa pienen eurooppalaisen valtion kruununperijä eikä uuteen moodiin sujahtaminen suju ihan saumattomasti. Toisessa osassa etsitään soveliasta puolisoa ennen kruunajaisia. Alkuperäisissä kirjoissa ei koskaan päästy näin pitkälle. Jälkikäteen on julkaistu vielä yksi kirja nimeltään Royal Wedding (ei löydy suomeksi), joka siis taitaa sisältää kuulumiset mitä tapahtui lukion päättymisen jälkeen. En ole siis uskaltanut lukea kirjaa vielä, vaikka se omasta hyllystä löytyykin. Onneksi omassa hyllyssä on reservissä vielä muutakin lukematonta samalta kirjailijalta.

Coco

Kävin jokin aika sitten katsomassa Pixarin uusimman, Cocon.

Kaikki varmaan jo tietää idean, mutta pienenä lisäkertauksena: päähenkilö on musiikista kiinnostunut meksikolainen Miguel, jonka suvussa on musiikki kielletty. Tärkeänä teemana elokuvassa on esi-isien muistaminen Kuolleiden päivänä.

Mä tykkäsin tästä kyllä tosi paljon! Kuolleiden päivä on teemana jotain erilaista, mitä ei ole vielä käytetty loppuun asti. Värimaailma oli tosi kiva ja musiikeista tykkäsin kanssa. Tämä oli sikäli hyvä, ettei kyseessä ollut ihan pikkulasten elokuva – ehkä kuolemateema ja luurangot karsii jonkin verran herkimpiä pois.

Taitaa olla edessä uusi reissu elokuvateatteriin. Oli sen verran hyvä kokemus, että tekee mieli mennä heti uudestaan.

Elokuva-arvio: Vaiana

Vaiana (Yhdysvalloissa Moana) on Disneyn uusin animaatioelokuva. Se sijoittuu Tyynenmeren saarille Oseaniaan. Päällikön tytär Vaiana kaipaa kovasti merelle, vaikka se on kiellettyä. Hän saa tehtäväkseen pelastaa saarensa ja apuna on vastentahtoisesti puolijumala Maui.

En muista, että olisin nähnyt Mulanin (1998) jälkeen ilmestyneistä Disneyn prinsessaelokuvia yhtäkään, niin sikäli tämä oli kivaa vaihtelua. Visuaalisesti elokuva oli tosi hieno ja mukana oli useita hienoja mereen liittyviä kohtauksia (kuten oli jo viimevuotisessa Doria etsimässä -elokuvassakin). Oseania oli kiva valinta tapahtumaympäristöksi, koska sinne sijoittuvia elokuvia ei ole liian kanssa tarjolla (dubataankohan tämä muuten jollekin paikallisista kielistä?).

Maui oli muuten hirveän ärsyttävä hahmo, kun se oli niin täynnä itseään suurimman osan ajasta. Eläinapureista kukko Heihei oli ekaksi hauska, mutta sitten en enää jaksanut nauraa sille (takanani istuneet tytöt taas jaksoivat loppuun asti). Söpöä possua olisin nähnyt ehkä enemmänkin mukana, mutta realistisesti ajatellen se ei olisi ehkä selvinnyt merimatkasta.

Joka tapauksessa suosittelen tätä myös aikuisille! Ihan tapahtumaympäristön ja visuaalisuutensa takia kannattaa katsoa, mutta lisäksi tämä sopii kaikille vahvoista ja itsenäisistä prinsessoista pitäville.