101 dalmatialaista neljänä eri-ikäisenä versiona: kuvakirja (1977), Dodie Smithin kirjoittama lastenkirja (1956), animaatioelokuva (1961) ja live action -elokuva (1996).
Ostin live action -elokuvan viime vuonna Tukholmasta kirpputorilta dvd:nä ja äskettäin tuli sopiva hetki sen katsomiselle. Olin nähnyt sen aiemmin uutena elokuvateatterissa. Samalla vaivalla halusin katsoa myös animaatioversion, koska edellisestä katsomiskerrasta oli vuosia aikaa.
Elokuvien taustalla oleva kirjakin oli tätä ennen jäänyt lukematta. Tuo elokuvan perusteella tehty kuvakirja sen sijaan oli yksi suosikeistani lapsena, mutten ole selaillut sitä vuosiin. En oikeastaan edes muista, milloin olen edes nähnyt animaation ensimmäisen kerran, kun monet Disneyn tuotoksista oli tosiaan lapsena mulle tutumpia kuvakirjaversioina.
Kirja ja molemmat elokuvat on kaikki aika erityyppisiä, vaikka sama tarina onkin kyseessä. Live actionissa tarinaa on nykyaikaistettu jonkin verran ja muokattu muutenkin, esim. Roger on muuttunut säveltäjästä videopelisuunnittelijaksi ja Cruela DeVil vanhasta koulukaverista pomoksi. Kirjassakin oli jotain yksityiskohtien eroja elokuviin nähden. Suurin juttu oli ehkä se, että aikuisia koiria oli kolme: pennut olivat Pongon ja Missisin, kun Perdita oli pennuille alkuvaiheen varaäiti. Koirien pako vankeudesta on jossain määrin erilainen kaikissa kolmessa versiossa, muut erot olivat kaikki pienempiä.
Katsottiin live action -versiota osittain äitini kanssa ja sain muutaman kommentin siitä. Elokuvassa oli kova meteli ja vauhti päällä, jonka jälkeen animaatio tuntuu tosi kesyltä. Samalla hän ihmetteli sitä, ettei kai meitä ole oikeasti viety katsomaan tällaista elokuvaa lapsina (kyllä, tosiaan vietiin). Toisaalta sitten häiritsi, miksei eläimet puhu samalla tavalla kuin saman ajan hittielokuva Babessa ja omasta mielestäkin se olisi ollut toimiva ratkaisu.
Koralliriutta 