Eurooppalaisia animaatioita

Totesin tässä jossain vaiheessa, että olen aika ulkona eurooppalaisista animaatioista, niin siksi niitä piti sitten puoliväkisin kaivella jostain. Tässä vinkkaan sitten muutaman erilaisen, mutta mikään kattava lista tämän ei siis ole tarkoitus olla.

Viiru ja Pesonen joulupuuhissa (Pettson & Findus – Tomtemaskinen 2005, ilmeisesti Tanskassa tehty)

Viirusta ja Pesosesta on tehty useampia animaatioita vuosien varrella. Parhaiten ne sopii pienille lapsille, sellaisille jotka kuitenkin jo jaksaa täysmittaisia elokuvia katsoa. Itse katsoin tämän pari vuotta sitten ruotsinkielisenä versiona enkä jaksanut inspiroitua kovinkaan paljoa. Tykkään kyllä kirjoista ja tämä oli tosi lähellä sitä maailmaa, mutta silti jotain tuntui puuttuvan. Uppoaa varmaan paremmin kohderyhmälle.

Muita pienille lapsille sopivia eurooppalaisia animaatioita: Viiru ja Pesonen, Bamse, Nukkumatti, Muumit (nukkeanimaatiot), Myyrä

Savannijengi (Animals United 2001, Saksa)

Eri puolilla maailmaa ihminen tuhoaa ympäristöä eikä välitä eläimistä. Elokuvassa seurataan ongelmia savannilla (ja vähän muuallakin), joihin sitten eläimet joutuvat puuttumaan itse. Toiminnallisia eläinelokuvia mielellään katsoville tämä on kyllä suosituksen arvoinen valinta.  Olen itse nähnyt tämän muutaman kerran ja tykkään kyllä. Osa hahmoista on hauskempia tai muuten onnistuneempia kuin toiset, maisemat on hienon visuaalisia. Paikoitellen ympäristöteema oli kyllä vähän niillä rajoilla, että oliko se liikaa vai ei. Toisaalta kyllä asiaa voisi käsitellä enemmänkin (lasten)elokuvissa.

Euroopassa tehtyjä ”koko perheen animaatioita”: Peppi Pitkätossu, Katto-Kassinen, Apua olen kala, Rölli, Pekka Töpöhäntä

Wallace & Gromit – Kanin kirous (Wallace & Gromit: The Curse of the Were-Rabbit 2005, Iso-Britannia)

Wallace ja Gromit on vaha-animaatio ja tämä oli eka pitkä elokuva parivaljakon seikkailuista.  Elokuva kertoo pääasiassa vihanneksista ja kaneista, oli aika hauska tarina. Jotenkin tällainen huumori kolahtaa ja tykkään myös animaation visuaalisesta tyylistä. Kävin katsomassa tämän aikanaan leffassa uutena ja tykkäsin jo silloin.

Ei ihan pienten lasten animaatioita: Nikke Knatterton, Kananlento, Itse valtiaat, Bellevillen kolmoset

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.