5x animaatio

Tässä listauksena viisi viimeksi katsomaani animaatioelokuvaa, jotka ovat jonkun muun kuin Disneyn tekemiä.

Kätkijät (Studio Ghibli 2012)

Animeen olen tutustunut todella vähän, vaikka mangaa luenkin säännöllisesti. Useimmin olen katsonut Studio Ghiblin elokuvia ja niistä on vielä muutama näkemättä. Kätkijät kertoo mini-ihmisten perheestä, jotka elävät yleensä salassa normaaleilta ihmisiltä. Elokuva oli visuaalisesti tosi kivan näköinen ja tykkäsinen maisemista. Taustana olevan kirjan olen lukenut joskus vuosia sitten lapsena enkä tykännyt, elokuvasta taas tykkäsin. Tai ehkä sitä kirjaa voisi nyt kokeilla uudestaan, jos kerran elokuvakin oli näin kiva.

 

Hotel Transylvania 2 (Columbia Pictures 2015)

En pidä kauhuelokuvista ja aika harvaakseen mistään, jossa esiintyy vampyyrejä tai jotain vastaavia kauhuelementtejä. Siksi se on vähän jännä, miksi tykkäsin tästä elokuvasta, koska tässä on kuitenkin pääosassa vampyyriperhe ja muitakin vastaavia hirviöitä. Tai ehkä se on vaan sitä, että elokuva oli riittävän komediahenkinen. Ekan osankin olen nähnyt ja kolmas osa on tulossa tänä vuonna, tämän hetken fiiliksen mukaan haluaisin nähdä senkin.

 

The Simpsons Movie (20th Century Fox 2007)

Simpsonit on yksi mun pitkäaikaisista suosikeista tv-animaatioista. Tämän samoista hahmoista tehdyn elokuvan olen nähnyt jo monta kertaa eikä vaikuta siltä, että kyllästyisin ihan vielä. Ympäristöteema on yleisellä tasolla ehkä vähän loppuun käytetty, mutta silti se toimii tässä. Tavallaan perheen seikkailut toimii kyllä pitkänäkin elokuvana, vaikka onhan tämä erilainen fiilikseltään kuin ne lyhyet pätkät. Nyt itse asiassa jo kaipailisin vähäsen jatko-osaa tälle….

 

 

Horton (Blue Sky Studios 2008)

Elokuvan idea on aika virkistävän poikkeuksellinen: elefantti löytää, että pölyhiukkasessa asuu jotain minityyppejä ja kukaan viidakossa ei tietenkään usko. Taustalla tässä on vanha Dr. Seussin lastenkirja, jota en ole koskaan lukenut (enkä mitään muutakaan samalta kirjailijalta) – täytyy joskus kokeilla. Elokuva on kestänyt jo useamman katsomiskerran, vaikkei tämä paras ikinä olekaan, niin ehkä juuri tuon tarinan takia tätä jaksaa katsoa uudestaan.

 

 

Sammyn suuri seikkailu (nWave Pictures 2010)

Siis tämä on ollut ikuisuuden katsomislistalla! Löysin dvd:n kirppikseltä äskettäin, niin pääsin vasta nyt asiaan. Itse tarinahan tässä ei ole kovin kummoinen: elokuva kertoo kilpikonnien arkielämästä (nimestä huolimatta tarina ei nyt ihan hirveän seikkailullinen ole). Tykkäsin elokuvasta, koska tykkään kilpikonnista ja meriaiheisista animaatioista. Tajusin muuten vasta jälkikäteen, että tämähän on eurooppalaista tekoa – kiva törmätä tällein yllättäen vaihteeksi johonkin ei-niin-valtavirtaiseen tuotantoon.

Mainokset