Zootropolis

zootropolisZootropolis (Disney 2016)

Kävin eilen katsomassa Zootropoliksen. Eläinten kaupungissa elävät kaikki lajit sopuisina keskenään ja kaikilla on mahdollisuus päästä niin pitkälle kuin haluaa. Pääosissa ensimmäinen pupupoliisi ja kettu, joka viekastelee ennakko-oletusten mukaisesti.

Mä olen vanhemman Disney-tuotannon fani, joten 2000-luvun animaatioista monikaan ei ole suosikkilistallani ja toki niistä on useampi näkemättäkin vielä. Tästä kuitenkin tykkäsin tosi paljon!

Periaatteessa toi teema ennakkoluuloista ja erilaisten hahmojen kanssakäymisestä on aika ajankohtainen, muttei silti kovin kiinnostava. Itse keskityin lähinnä seuraamaan seikkailutarinaa, joka oli kyllä aika viihdyttävä myös aikuisellekin. Vaikutti siltä, että tämä on tosiaan hyvä katsottava sekä aikuisille että lapsille, kun välillä monet animaatiot on joko-tai.

Tykkäsin myös elokuvan visuaalisesta maailmasta. Eläinhahmot oli hyvän näköisiä, samoin maisemat. Tosin vähän ikävöin sitä käsin piirrettyä tyyliä, jossa kynän jälki näkyy, mutta siihen ei taida olla paluuta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.