Disneytä teatterissa

Suomessa esitetään todella vähän Disney-musikaaleja, vaikka ne maailmalla ovatkin iso juttu, mutta nyt on ilmoitettu neljästä tulevasta tuotannosta.

Elokuvanakin tuttu Perjantai on pahin (Freaky Friday) pääsee kesällä 2019 Samppalinnan kesäteatterin lavalle Turussa (lisäinfo). Leffan olen aikaan nähnyt ehkä kahteen kertaan. Idea on sen verran nerokas, että varmaankin se toimii myös teatterissa. Tätä olen siis suunnitellut meneväni katsomaan, varsinkin kun lippujen hinnat on kuitenkin kohtuullisia (= teatterien normitasoa). Sen verran mitä vilkuilin muiden kesäteatterien ohjelmistoa, niin musikaaleja on taas tulossa kasoittain, mutta lähinnä sellaista suomi-iskelmää – Disneytä kesäteattereissa ei ole aiemminkaan tainnut olla missään.

Suomen ykkösmusikaaliteatteri Helsingin kaupunginteatteri on jo kertonut, että kauden 2019/20 musikaali on Disneyn Pieni Merenneito (lisäinfo). HKT:lla on aiemminkin ollut Disney-musikaaleja ja muuta ns. populaarimpaa kamaa kuin mitä muilla Helsingin seudun teattereilla. Tekisi kauheasti mieli käydä katsomassa tämä, mutta HKT:ta en ole yleensä pienituloisena ihmisenä tukenut, kun liput sinne on ihan hemmetin kalliita. Toisaalta oon kyllä ihan varma, että katsomatta jättäminen harmittaisi, niin pakko varmaan alkaa säästää sitä varten, vaikka Pieni Merenneito ei olekaan mun ykkössuosikkeja ysärianimaatioista.

Tampereen teatteri on taas esittämässä ensi kaudella 2019/20 Notre Damen kellonsoittajan (lisäinfo). Aika luksusta, että samana vuonna tulee kolme uutta Disney-musikaalia Suomeen, siis sellaisia, joita täällä ei ole ennen esitetty. Lippujen hinnat vaikutti täälläkin olevan aika korkealla, mutta kellonsoittaja oli Pocahontaksen lisäksi mun suosikki lapsena, niin tämä on vielä enempi pakko nähdä kuin Pieni Merenneito.

Helsingin Svenska teaterniin on tulossa Maija Poppanen esityskaudelle 2020/21 (lisäinfo). HKT:n versio kymmenen vuotta sitten jäi väliin, mutta tämän mä ehkä uskallan mennä katsomaan, koska en traumatisoitunut elokuva-jatko-osastakaan. Svenskanissakin on kyllä aika kalliita lippuja, mutta tähänkin on vielä aikaa säästää.  Myös ainakin Lahden kaupunginteatterissa ja Åbo Svenska teaternissa esitetään musikaaleja, mutta ne ei ole ainakaan vielä ilmoittaneet ensi talven ohjelmistoaan.

Teatteri on mulla sellainen juttu, jota haluisin tukea enempi, kun tykkään siitä taidemuotona ja haluaisin mielelläni käyttää rahojani enempi kulttuuriin. Parhaimmillaan kävin useamman kerran vuodessa katsomassa jotain, nyt muutamana viime vuonna en oikein mitään. Elokuvateatterissa käyntiä olen taas parin vuoden sisään lisännyt ja tarkoitus olisi sama tehdä teatterinkin osalta. Ympäristönäkökulmasta muutenkin tavaroiden ostelun sijasta pitäisi tukea enempi palveluita ja teatteri on just hyvä siihen tarkoitukseen. Samalla se kansantalous pysyy pyörimässä (tästä moni siis huolestuu kuullessaan kaikista ostolakoista)…. Kotimaanmatkailu on hyvä idea, kun se on ekologisempaa kuin kauas lentäminen ja samalla tukee työllisyyttä täällä. Itse olen siis lähdössä kesällä ainakin tuonne Turkuun teatterimatkalle, myös Tampereelle aika varmasti. En ole vielä ostanut lippua kumpaankaan, niin en ole varma olisinko yötäkin ja tekisin jotain muuta samalla.

Kun disnerd lomalle lähti

20190314_190435

Olin viime viikonlopun seurakunnan leirillä. Sitä varten pakatessa hokasin, että tuli vähän Disney-painotteinen varustus mukaan:

  • Nalle Puh -pussilakana (Kierrätyskeskus)
  • Nemoa etsimässä (Kierrätyskeskus)
  • Mikki-t-paita (Primark)
  • Leijonakuningas-yöpaita (Primark)
  • Mikki-sukat (Primark)
  • Aku Ankka -ristikkolehti (kirjaston kierrätyskärry)
  • Frozen-laastareita (Citymarket)
  • Prinsessa-pillejä (Kierrätyskeskus)
  • Tarmo Karvanen -maskotti laukussa kiinni (kirppikseltä)

Näistä useampi on siis viimeaikainen hankinta, joita ei ole erikseen tullut täällä esiteltyä. Olen edelleen yrittänyt vetää sitä linjaa, että hankin vaan tarpeellisia käyttöön tulevia tavaroita ja niistäkin mahdollisimman moni käytettynä.

(Näitten lisäksi mukana eväitä, muutama lisävaate, kirja ja kutimet. Pakko opetella paremmaksi pakkaajaksi, kun tuo 30 litran kassi tuntuu liian pieneltä yhtä viikonloppua varten, vaikka luulisi sen olevan sopiva.)

101 dalmatialaista

20190310_120143

101 dalmatialaista neljänä eri-ikäisenä versiona: kuvakirja (1977), Dodie Smithin kirjoittama lastenkirja (1956), animaatioelokuva (1961) ja live action -elokuva (1996).

Ostin live action -elokuvan viime vuonna Tukholmasta kirpputorilta dvd:nä ja äskettäin tuli sopiva hetki sen katsomiselle. Olin nähnyt sen aiemmin uutena elokuvateatterissa. Samalla vaivalla halusin katsoa myös animaatioversion, koska edellisestä katsomiskerrasta oli vuosia aikaa.

Elokuvien taustalla oleva kirjakin oli tätä ennen jäänyt lukematta. Tuo elokuvan perusteella tehty kuvakirja sen sijaan oli yksi suosikeistani lapsena, mutten ole selaillut sitä vuosiin. En oikeastaan edes muista, milloin olen edes nähnyt animaation ensimmäisen kerran, kun monet Disneyn tuotoksista oli tosiaan lapsena mulle tutumpia kuvakirjaversioina.

Kirja ja molemmat elokuvat on kaikki aika erityyppisiä, vaikka sama tarina onkin kyseessä. Live actionissa tarinaa on nykyaikaistettu jonkin verran ja muokattu muutenkin, esim. Roger on muuttunut säveltäjästä videopelisuunnittelijaksi ja Cruela DeVil vanhasta koulukaverista pomoksi. Kirjassakin oli jotain yksityiskohtien eroja elokuviin nähden. Suurin juttu oli ehkä se, että aikuisia koiria oli kolme: pennut olivat Pongon ja Missisin, kun Perdita oli pennuille alkuvaiheen varaäiti.  Koirien pako vankeudesta on jossain määrin erilainen kaikissa kolmessa versiossa, muut erot olivat kaikki pienempiä.

Katsottiin live action -versiota osittain äitini kanssa ja sain muutaman kommentin siitä. Elokuvassa oli kova meteli ja vauhti päällä, jonka jälkeen animaatio tuntuu tosi kesyltä. Samalla hän ihmetteli sitä, ettei kai meitä ole oikeasti viety katsomaan tällaista elokuvaa lapsina (kyllä, tosiaan vietiin). Toisaalta sitten häiritsi, miksei eläimet puhu samalla tavalla kuin saman ajan hittielokuva Babessa ja omasta mielestäkin se olisi ollut toimiva ratkaisu.

Pussilakanasta räteiksi

20190220_103141

Mä olen viettänyt viime aikoina ehkä vähän liikaakin aikaa erilaisissa kierrätys- ja ekoaiheisissa ryhmissä, keskusteluissa ja blogeissa, joista sitten tarttuu kaikenlaisia villejä ideoita. Tämänkertainen ajatus oli tehdä rättejä lakanasta. Osallistun tällä postauksella käsityöbloggaajien käsityön teemavuoteen, jossa helmikuun postausaiheena oli kodin kestot.

Omat hajoilemaan alkaneet pussilakanat oli jo viety tekstiilikierrätykseen enkä käytössä olleista halunnut yhtään uhrata tähän tarkoitukseen, niin kävin hankkimassa Kierrätyskeskuksesta lasten kokoa (n. 100 x 150 cm) olevan Nalle Puh -pussilakanan. Tämä oli suht hyväkuntoinen ja kummallakin puolella oli erilainen kuva. Tästä tuli 8 isompaa ja 16 pienempää rättiä.

Idea tässä siis on välttää uuden ostamista, muovia ja kertakäyttöisiä roskiin meneviä juttuja. Tällaiset rätit voi siis heittää pesukoneeseen muun pyykin sekaan ja käyttöikä niillä on pidempi kuin kaupan perusräteillä. Toki tässäkin olisi ollut parempi, jos materiaali olisi  löytynyt jo valmiiksi kotoa, muttei siis sattunut olemaan sopivaa ja halusin hienomman kuosin, mutta ainakaan ei tarvinnut ostaa kaupasta uusia muovirättejä. Imukyky olisi toki parempi esim. trikoovaatteista tai pyyhkeistä tehdyillä räteillä, mutta keittiössä ja satunnaisessa siivouskäytössä nämä on mulle ok. Koska tein kahta kokoa, niin pienemmistä osa tulee olemaan servettien tai talouspaperien korvikkeena, koska noita en osta paperisena koskaan, vaikka tarvetta olisi kuitenkin ehkä se muutama kerta vuodessa.

Silppusin pussilakanan sopivankokoisiksi paloiksi ja vedin saumurilla reunat siisteiksi. En itse omista saumuria, mutta tämän saa kätevästi tehtyä ainakin Helsingin seudulla muutamassa kirjastossa. Lakanakangas kannattaa ommella reunoista, koska muuten se lähtee purkautumaan helposti ja samaa rättiä pystyy käyttämään pidempään ommeltuna.

Mutta jee, nyt mulla on Disney-siivousrättejä. 😀

Anastasia

Anastasia on 20th Century Foxin animaatio vuodelta 1997. Kävin katsomassa sen elokuvateatterissa silloin heti uutena ja nyt katsoin sen ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun olin ensin säästellyt DVD:tä vuoden verran.

Tämä oli mulle aikanaan sen verran iso juttu, että haluan elokuvan täällä esitellä, vaikka se ei olekaan Disneyn tekemä. Tarina kertoo Venäjän viimeisen tsaariperheen tyttärestä Anastasiasta, joka etsii perhettään ja jota jahtaa myös seonnut Rasputin. Mulla oli lapsena joku fiksaatio muutenkin kyseiseen aiheeseen ja uskoin ihan tosissaan johonkin salaliittoteorioihinkin.

Ihana katsoa pitkästä aikaa tällaista 2D-animaatiota! Kaikki viime aikoina katsomani ovat olleet  2000-luvun puolella tehtyjä, joissa on erilainen animaatiotekniikka. Eihän tämäkään toki sitä ihan perinteistä ollut, mutta kumminkin sitä 90-luvun tyyliä mitä Disneykin tuolloin harrasti. Taustat tässä oli tosi maalauksellisia, mutta muuten aina välillä tuntui, ettei tässä pärjätty Disneylle (varsinkaan ihmishahmojen osalta).

Noin muuten kyllä muistin taas miksi tästä tykkäsin ja tavallaan tykkäsin edelleenkin, vaikka tuskin tätä säästän DVD:nä omaan hyllyyn. Rasputin oli yhtä kamala kuin miltä se aiemminkin tuntui. Nyt kiinnitin huomiota enempi musiikkeihin: kappaleet oli tosi hyviä sellaisenaankin, lisäksi ne sopi hyvin tarinaan ja esityskohtiin.

Anastasia-nimisiä animaatioita on tämän lisäksi tehty muitakin, mutta en ole yhtään niistä nähnyt.

Räyhä-Ralf valloittaa internetin

Trailerin perusteella piti päästä katsomaan Disneyn uusin, Räyhä-Ralf valloittaa internetin. Edellistä osaa en ollut nähnyt, niin en ollut ihan varma, mitä on odotettavissa.

Elokuvaan oli saatu hyvin toteutettua internetin idea ja kaiveltua sieltä mukaan kaikkia ilmiöitä. Seassa oli aikuiskatsojallekin kaikkia vitsejä ja yksityiskohtia katseltavaksi. Vähän tuntuu, että lapsilta menee ihan juoneenkin kuuluvista internetjutuista aika paljon ohi…. Nettisivu MyDisney prinsessoineen oli ihan paras kohta. Autopeliosuudessa taas aloin kyllästyä, kun se oli aika pitkä. Samoin loppua oli pitkitetty ja tuntui, että kokonaisuus olisi saatu toimivammaksi, jos koko elokuva olisi ollut vähän lyhyempi. Nyt vasta tajusin, että elokuvan nimihän on englanniksi Ralph Breaks the Internet, mikä on aika hauska yksityiskohta, koska netin hajoaminen oli tosiaan pariin kertaan aika lähellä.

Katsomiseen ei tosiaan vaikuttanut yhtään se, etten ollut edellistä elokuvaa nähnyt (pitäisi varmaan). Tämä oli ihan ok kerran katsottavana eli sitä Disneyn keskitasoa, muttei siis sellainen, jonka haluaisin mennä katsomaan uudestaan ihan pian.

Coco-penaali

coco_penaali

Kävin vaihteeksi SPR:n Kontti-myymälässä ohikulkumatkalla vilkaisemassa, että jos sieltä vaikka löytyisi jotain kivaa. Lankojen ja saksien lisäksi löysin askarteluosastolta yllärinä käyttämättömän oloisen Coco-aiheisen peltiboksipenaalin. Koska tuolla osastolla kaikki on myynnissä kilohinnalla (5 euroa / kilo), niin tälle ei jäänyt hintaa kuin noin 30 senttiä. Enemmänkin olisin voinut maksaa. 😀

Mulla on vieläkin joku heikko kohta peltiboksipenaaleja kohtaan, koska joskus lapsena halusin sellaista monta vuotta ennen kuin sain, vaikken penaaleja enää varsinaisesti tarvitsekaan siten kuin kouluaikana. Tähän päätyivät nyt sitten mun virkkuukoukut, ettei tarvi enää kaivella niitä toisesta penaalista kutomapuikkojen seasta. Tavaranpoisto eteni samalla vaivalla, kun sain nyt samalla aikaiseksi heitettyä pois yhden tosi kuluneen kangaspenaalin.

Vähän harmi, että näitä Disney/Pixar-oheistuotteita ei enää valmisteta kaikista elokuvista niin paljoa kuin vielä 90-luvulla. Suurin osa tuntuu olevan koko ajan sitä samaa Frozenia ja Carsia sekä suurin osa tavaroista on sellaisia, jotka ei sitten noin muuten käy aikuisempaan makuun tai tarpeeseen. Löytönä tämä penaali siis oli aika virkistävä poikkeus….

Edelleen Maija Poppasen paluu

Pakko postata uudestaan samasta aiheesta kun en kestä. (Edellinen postaus täällä.)

Kävin siis katsomassa uudestaan Maija Poppasen paluun, tällä kertaa originaaliversiona. Nyt kahden kerran jälkeen olen enempi fani kuin vielä ensimmäisellä kerralla.

Edellisessä postauksessa en tullut maininneeksi, että lapsinäyttelijät oli tosi saman oloisia kuin vanhan elokuvan lapset. Nyt tässä yhteydessä täytyy myös kehua roolisuorituksista sen verran, että lyhdynsytyttäjä Jaakko/Jack (Lin-Manuel Miranda) oli ihan paras koko porukasta.

Elokuvan paras pätkä oli (edelleen) ihmisiä ja perinteistä animaatiota yhdistänyt Royal Doulton Music Hall -pätkä. Se tuntui olevan pidempi kuin edellisen elokuvan yhdistelmäkohta (en tarkistanut pitääkö tämä paikkansa) ja musiikkinumero oli ehdottomasti koko elokuvan paras. (Youtube tarjoaa kappaleen ääniversion, ei klippiä elokuvasta.)

Useampi musiikkikappaleista toimi paremmin englanniksi kuin suomeksi, mutta silti osa oli edelleen turhan irrallisia tai ei oikein muuten sopineet kyseiseen kohtaan.

Tää on kyllä joka tapauksessa melkein ”practically perfect in every way” -elokuva.

Maija Poppasen paluu

Ah, tätä on odotettu innolla ja kauhulla – Maija Poppasen paluuta. Kävin katsomassa kyseisen elokuvan heti joulupäivänä, tosin dubattuna versiona kun seuralaisen aikatauluihin sen esitykset natsasi paremmin.

Tässä sitten ne kootut huomiot (ei oikeastaan taida spoilata):

  • Emily Blunt oli melkein yhtä hyvä kuin Julie Andrews, mutta ei silti kuitenkaan
  • oli kiva löytää tästä samoja tavaroita, vitsejä ja tarinallisia elementtejä kuin aiemmassakin elokuvassa
  • puujalkavitsiä ei kerrottu kokonaan!!
  • musiikkinumerot oli aika päälleliimattuja
  • suomitekstit musiikeissa ei juurikaan toimineet eikä yksikään tuntunut yhtä hyvältä kuin aiemmat kappaleet (tosin epäilen toimivuutta alkuperäisversiossakin)
  • piirrosanimaatiota yhdistäneestä kohdasta tykkäsin (pingviinit oli sielläkin!!)
  • nokikolarit vaihdettu lyhdynsytyttäjiin, mutta se ei oikeastaan ollut ongelma ja tanssinumerokin toimi samalla lailla
  • siellä oli Dick van Dyke pankissa töissä!!

Mä taidan kyllä käydä vielä siellä originaaliversiossakin tarkistamassa miten laulut toimii englanniksi. (EDIT: jatkopostaus toisen katsomiskerran jälkeen täällä.

Joulu

20181220_064524

En ole enää niin jouluihminen kuin joskus nuorempana, mutta silti innostun aina välillä fiilistelemään kaikkea aiheeseen liittyvää. Nytkin olin innoissani, kun löysin kirpputorilta samalla kertaa peräti kaksi Disney-aiheista joulujuttua.

Ensimmäinen oli pieni pussillinen pahvisia Ankkalinna-hahmoja. Vaikutti siltä, etteivät nämä ole ihan viime vuosina valmistettuja. Alun perin nämä on varmaan tarkoitettu joulukuuseen tai vastaavaan ripustettavaksi? Mulla ei kuitenkaan sellaista ole, niin nämä varmaan päätyy jatkojalostettavaksi eli joulukorteiksi tai joksikin muuksi koristeiksi.

Toinen oli ruotsinkielinen Aku Ankan taskukirja, johon on koottu jouluaiheisia tarinoita. Näitä on ainakin takavuosina ilmestynyt siellä päin suunnilleen joka vuosi. Taskareista tykkään kyllä muutenkin, mutten osta niitä silti kovin usein kirppiksiltäkään – ainoastaan nämä ruotsinkieliset tulee napattua mukaan joka kerta.

HYVÄÄ JOULUA!